On se ihmisrotu kummallinen. Jostain syystä valtaosalla ihmisistä on pakkomielle uskoa jonkin sortin jumaluuksiin. Itsellä ei koskaan ole käynytkään mielessä, että olisi jotakin elämää suurempaa. Miksi olisi? Miksei Universumia voi mieltää samaan tapaan aina paikallaan olleeksi kuten uskikset mieltävät Jumalan? Se on heille kovin vaikea konsepti. Ihmiset ovat myös vittumainen rotu --- suurin osa uskonnoista keskittyy antamaan moraalisia ohjeita hyvään ja reiluun elämään, tosin sillä lupauksella että kuoleman jälkeen pääseekin sitten jonkin sortin paratiisiin tai taivaaseen irstailemaan. Olenko minä sitten outo, kun olen koko ikäni elänyt "moraalista" ja hyvää elämää, yrittäen olla kiltti ja ymmärtäväinen muita ihmisiä kohtaan, ilman Raamatun, Koraanin tai vastaavan enempää tutkiskelua? Kyllähän ne kirjat antavat suhteellisen hyödyllisiä moraalisia oppeja ja neuvoja, mutta pitääkö siihen joku jumaluus sotkea? Vai haluavatko muut ihmiset koko ajan tappaa minua, mutta eivät sitä tee kun pelkäävät Jumalien Kostoa? Emmeköhän me ole rotuna valmiita hylkäämään pelkoelämän ja siirtymään älykkääseen, "kiwaan" elämään ihan järjellämme.

Olipa taas turha kirjoitus.

T. A. Kakkonen