maanantai 25. toukokuuta 2009

Poliisin brutaali biitti

Pettymys! Kylillä puhuivat, että basso.fi olisi hupsujen juttujen tyyssija. Kyllähän sieltä tiettyjä, ilmeisen vilpittömiä kliseitä ja hyytävän komppaavaa word up -settii löytyi, mutta yllätyksekseni myös ihan järkeviä (tässä määritän järkevyyden yksioikoisen ahdaslahkeisesti suhteessa omaan maailmankuvaani ilman sen ihmeempiä filttereitä, mikä kaikille doupin shitin ystäville tiedoksi saatettakoon) lausuntoja asioista ja niiden viereltä. Kirjastossa tulee myös joskus lueskeltua Bassoa (siis lehteä, doh!), koska ei-tod-niin-kiinnostavien räppireportaasien lisäksi siellä käsitellään elektronisen musiikin tuoreimpia kotkotuksia otteella, josta ainakin minulle pääsee syntymään vaikutelma, että kirjoittajat jopa suurin piirtein tietävät mistä kirjoittavat - ei mikään täysin mitätön saavutus näinä aikoina. Lisäksi läystäke on grasukkaassa mielessä suht kunnianhimoinen (Toisin kuin tämä blogi. Kuitenkin joku siitä huutelisi. Paskiaiset.).

Onneksi foorumille oli sentään joku juuri puklauttanut propagandapläjäyksen tästä. Kyseessä saattaa jopa olla vakavissaan väännetty sivusto, ainakin ensivaikutelma oli vähemmän pahkasikamainen kuin esim. näillä. Juu, onnea vaan vallankumoustenne kanssa itse kullekin säädylle ja yhteiskuntaluokalle. Jos vaikka itse urhea Pohjois-Korea innostuisi töräyttämään kipakat alkutahdit kansannousulle täällä meilläkin.

Takku on anarkismihuuruineen viihdyttävä pieninä annoksina, mutta sitä on ihan teknisessä mielessä hieman työlästä lukea (tai voihan niillä olla jokin häirintätaajuus päällä häätämässä lihansyöjäfasistit loitolle, mene tiedä). Mietityttää vain, kuinkahan nuo suurella todennäköisyydellä varreltaan itseänikin heppoisemmat ja umpiurbaanit kaaoksen sankarit oikeasti pärjäisivät, jos järjestäytynyt yhteiskunta sattuisi romahtamaan tässä joku vähemmän kaunis päivä?

SR

PS. Mikäli Sosialistiliitto ja Yhtyneet Anarkomarkot Ry nyt kuitenkin vallankeikauksensa suorittaa, ja meikäläisenkin näistä herjapuheista seinää vasten Uuden Uljaan Maailman tieltä sysää, viimeiset sanani saattanevat hyvinkin olla muropakettimaisesti: Hipeille pamppua.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Ja taas meitä potkitaan

Suomi olisi hyvä maa, ellei meillä olisi kusipäistä koostuvaa hallitusta. Sainpa taas tietää hallituksen viisaasta päätöksenteosta; Baltian maista tuleva tupakan ostaminen ei vapaudukaan EU:n mukaiseksi, vaan määrät pysyvät ennallaan. Tekosyynä käytettiin sitä, ettei niissä ole suomenkielisiä varoitustekstejä. Just joo, taas rehellistä verojamaksavaa (mutta tupakoivaa) kansalaista potkitaan päähän. Toivottavasti EU antaa Suomelle miljardisakon, nyt me idiootit kyllä sen ansaitsemme.

Tässäpä viesti SUPO:n terroristiyksikölle - eduskuntarakennus pitäisi pommittaa raunioiksi.

Ennen äänestin Kokoomusta, nyt en enää taida.

- T. A. Kakkonen

perjantai 22. toukokuuta 2009

Ješua Ha-Nostri

Meni eilen myöhään (tai tänään aikaiseen, kuinka vain), kuvaustehtävänanto edellytti yökukkumista. Ettei koko päivä menisi sängyn pohjalla, piti pakottautua jalkeille. Telkkarissa Jeesus puhui venäjää (Saatana saapuu Moskovaan). Englanninkieleen on tullut niin turruttua, ettei sen absurdiutta Jessen, Hitsin, Stallukan tai Napsun yhteydessä juurikaan tule ajatelleeksi.

Venäläisjeesuksen ihanteet kuulostivat sosialistisilta. Onko anglosaksijeesuksen puheessa kapitalismia ihannoiva sävy? Entä pahikset, mitä brittihitler oikeastaan sanoo?

Suomalainen Jeesus... No, antaa olla.

SR

torstai 21. toukokuuta 2009

Töitä ja paskaa ruokaa

Aloitin tänään maalaamaan ensimmäistä Kalevala -aiheista työtäni. Jos se onnistuu, se menköön Oah!:in näyttelyyn, joka tulee Joensuun kirjastoon heinä-elokuun vaihteessa. Eipähän kaikki ole sitten fantsu/scifi-paskaa.

Voi saatanan saatana minkälaista paskaa valmisruuat ovat. Söin tänään jonkun kalliin pihviaterian, joka maistui hevosen lannalta. Pihvi oli kuiva, kermaperunat maistuivat nahalta ja vihannekset olivat nahistuneita ja täysin mauttomia. Onneksi sitä sentään osaa itse laittaa vähän parempaa ruokaa, niin ei tarvinna olla tuommoisen paskan varassa. Hitossako sitä opiskeluaikoina tuommoisilla eli?

- T. A. Kakkonen

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Profit!

"Ansaitse rahaa". Kieltämättä alkoi hieman pirullisessa katsannossa kiinnostaa, millaisia mainoksia joku apparaatti jaarituslaariimme sen sisällön perusteella mahtaisikaan arpoa. Luvassa lienee yuwiemaisia summia kylmää käteistä, joten oikeista nyöreistä nyhtäminen on enemmän kuin suotavaa. Optimoikaamme sisällön kiinnostavuus;

Kiira Korpi alasti
Viivi ja Wagner
Formula 1
Esko-Juhani Tennilä alasti (Luin Anna Kontulan haastattelun, jossa hän paljasti monien vasemmistolaisten naisten kiihottuvan Temmilästä. Samaisessa jutussa mainittiin myös "patriarkaalinen pano", mutta se onkin jo toinen tarina).

Vaikka maailma hukkuu paskaan
me vain selaamme nettiä.

SR

Surullisia tarinoita

Sain kuulla tässä tänään, että läheinen sukulaiseni kuoli anoreksiaan. Ukko oli sairastanut tautia jo lähes vuosikymmenen ellen väärin muista. Se siinä taudissa pistää miettimään, että miten ihminen voi vihata itseään niin paljon? "J" ei koskaan ollut lihava, ja kaveri oli perkeleen fiksu. Silti hän ei varmaan koskaan ollut tyytyväinen itseensä. Hyvin surullista. Toivottavasti J sai nyt edes kuolemassa rauhan sielulleen. Vuodatin muutaman kyyneleen hänen muistolleen, samalla yllättyen että yleensä pystyn enää itsekään itkemään. Mielenterveysongelmat ovat länsimaiden uusi syöpä.

See you sometime in the Future, J.

- T. A. Kakkonen

tiistai 19. toukokuuta 2009

Otsikot ovat usein vaikeita

Kirjoittanen hyvinkin, vaikkei aikomukseni koskaan ollutkaan mitään saakelin...tällaista ryhtyä tekemään. Kunhan satuin tokaisemaan T.A:lle, että hänen pitäisi kirjata juttujaan ylös, siinä määrin omintakeisia mietteitä herralla tuppaa olemaan. Vaati sitten, tuo hyväkäs, että minunkin on tänne soperreltava.

No, olenhan minä Facebookissa ja nykyään jumalauta jopa Twitterissä! (sen vaikuttimista enemmän joskus toiste, ehkä) Blogeista en paljoa tiedä. Kuka niitä lukee? Tutut ehkä, ja jotkut satunnaiset random-tyypit kai. Post-post-post-postmodernia yksinpuhelua. Minähän yleensä vain kyyhötän hiljaa nurkassa ja toivon ettei kukaan huomaa.

Samanlaiseksi suorittamiseksi menee kuin Ungroupinkin kanssa. Kohta varmaan tulee taas jotain niin saatanan tekohauskaa hehhehheetä, että. Huolettoman ilmaisun simulointia hinkkaamalla niin maan perusteellisesti joitain detaljeja joita kukaan ei tule edes rekisteröimään. Öisin kierin sängyssä miettimässä että olipas heikko postaus ja olisi pitänyt käyttää tätä tai tuota sanamuotoa sen ja niiden sijasta. Tai sitten hapoissani kirjoitan jotain mitä ei missään nimessä pitäisi ja joku loukkaantuu. Joko muut tai sitten minä itse.

Olisi vaan pitänyt olla ihan hiljaa.

SR

The shitty Beginning

Jos on olemassa Hevoskuningas, onko olemassa Jeesusta? Ei voi tietää, ellei ole humaltunut viinistä ja ratsastuskisojen nuorista tytöistä kireät housut jalassa ja kiiltävät mustat kypärät päässä...

Tänään taas palleja kylmäsi kuin olisin ollut Työkkärissä odottamassa päätöstä ns. työharjoittelusta (orjuudesta) kun SR:n kanssa keskustelimme tämän blogin aloittamisesta. SR ajattelee liikaa, mie taas en lainkaan.

Meni taas maalailut hevosenvittuun tänään, toivotaan että huomenna menisivät Mr. Goatsen perseeseen (eli hyvin, koska olen entinen goatse-harrastaja).

SR kirjoittaneekin seuraavan blogimerkinnän tässä Universumin vähiten suositussa blogissa.

- T. A. Kakkonen